maanantai 11. kesäkuuta 2012

Viimeaikojen tapahtumia

Hei taas. Pahoittelen pitkää blogaustaukoa, mutta on ollut kaikenlaista kiirettä nyt tässä.

Ensinnäkin, oltiin tosiaan 19.5. Selänpäässä lentämässä purjekoneilla fysiikanryhmän kanssa. Kuvia voi käydä katselemassa kuvablogin puolella. Sitten olikin koeviikko, joten en ehtinyt päivitellä. Ja kaksi vikaa koulupäivää, luokkaretken ja lauantain, olin pois kun taas vaihteeksi kipeänä.

Sitten alkoikin tämä cossin teko. Siihen meni aikaa, äitin rahoja ja liikaa materiaalia XD Pukuhan siis nieli: 3 metriä punaista puuvillaa, n. 2 metriä valkoista puuvillaa, 1 metrin leveämpää satiininauhaa ja 6 metriä kapeaa, neppareita, yli 200 metriä lankaa, minun hermot, aikaa aikaa aikaa ja perjantai-lauantai yön. Kiirettä piti todellakin sen valmiiksi saamiseksi sillä sitä tehtiin sitten vielä Desun lauantain aamuna XD. Mutta silti se jäi vielä hiukan vaiheeseen, mutta teen sen lopullisesti valmiiksi todennäköisesti yhdeksi cossiksi seuraavaan coniin, joka todennäköisesti on vasta ensi vuoden Desucon Frostbite. Hyvä siitä muuten tuli, olen tosi tyytyväinen.

Desucon itsessään oli taas yksi mukava kokemus. Näin pari kaveria siellä ja minun rakaskin tuli Torniosta viikonlopuksi sitten Lahteen :3 Oli todella mukavaa. Kuvia en kyllä pahemmin ehtinyt ottaa, vaikka kameraa raahasinkin kolme päivää mukana. Hotellikin oli mukava, sänky oli ainaki parempi ku ompussa XD Ja saatiin amupalaakin sielä : ) Yövyttiin siis lauantai-sunnuntai yö Kauppahotelli Grandissa.

Sää

Ostokset :) +ranneke ja desunote


Viikonlopun kokonaissaldo: muutaman kuvan jokunen otti, yksi hali (+murun halailut), selkä ja varpaat kipeät, väsymys, etc. Mutta kaiken kaikkiaan mahtava viikonloppu, oli kivaa ja näin : )

P.S. Cossista laittelen sitten myöhemmin kuvaa, kun jaksan.

P.P.S. Ei tule nyt kesän aikana varmaan paljoa päiviteltyä, koska olen tylsä ihminen ja lagaan vain kotona ja kuolen tylsyyteen. Minulle saa sitten kehittää tekemistä etc. Ja blogausideoita saa heittää kommentteihin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti