perjantai 25. marraskuuta 2011

Ihminen tekstin takana

Pohdin tässä, että mitäs postaisin tänne, ja tajusin vaihteeksi, että en ole koskaan tehnyt tänne esittelypostausta. JOten nyt vuorossa seuraa:
IHMINEN TEKSTIN TAKANA

Joten aloitetaan.

Hei. Mie olen Roosa, kavereiden kesken Rei. Asun kouvolassa ja opiskelen Yhteiskoulun lukion ykkösellä. Ammatikseni tähtään Arkkitehtiä, mutta katsotaan kuinka pitkälle tässä elämässä pääsee.

Harrastan kuvataidetta ja oon käyny kuviskoulua nyt aika tarkalleen 8 ja puol vuotta. Soitan myös jonku verran kitaraa, missään opissahan en oo koskaan käyny, mutta harkitsen opettajan hankkimista. Oon soitellu nettiopiskelun pohjalta noin vuoden, sitten into vähän lopahti, mutta sain viime jouluna tuon ihanan sähkön joten alotin soittamisen uudestaan. Mutta aiheesta toiseen: Cosplayta oon harrastaut sen pari vuotta, mutta kunnolla se on aloitettu joskus 2010 Desuconissa ja cossi oli aika Fail... Mutta eikö kaikki ekat ole? : D Joka tapauksessa... Tänä vuonna ois tarkotus tehdä koko asu ihan alusta asti itse. Katsotaan mitä saadaan aikaan. Rakastan myös kirjoittamista ja lukemista. Se on mukavaa ajanvietettä.

Kaikkiahan aina kiinnostaa musamaku. Tällä hetkellä aika laajalti kuuntelen kaikkea mikä hyvältä kuulostaa, mutta lähinnä sydäntä on ollut jo noin viisi vuotta J-rock. Lempi bändeinä voisikin mainita: the GazettE, D, Kagrra, (hajonnut), A(Anonymous Confenderate Ensemble), Alice Nine, ViVid, Miyavi, +miljoona muuta, mutta nuo on varmaan ne tärkeimmät. Kuuntelen myös paljon esimerkiksi Linkin Parkkia ja suomalaista Reckless Lovea jonka keikoillakin olin tänä vuonna.

10 Facktaa itsestä:
1. En katso telkkaria muuta kuin hyvin harvoin ja silloinkin jonku Kuorosodan tai Talentin
2. Mulla on hamsteri, rodultaan syyrialainen ja väritys talvikko. Se on tyttö ja sen nimi on Siiri.
3. Meidän netti on harvinaisen paska (katkes äsken XDD)
4. Värjään hiuksiani liian usein
5. En pidä pikkulapsista
6. Tykkään shoppailla kangaskaupassa
7. Tuunaan T-paitoja ja muitakin vaatteita jos mahdollista
8. Minulla on tyttöystävä<3
9. Osaan soittaa pianolla muutaman anime tunnarin
10. Olen laiska siivoamaan...

Ei kait muuta ihmeempiä... Kysykää jos jäi jotain epäselväksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti